Tosifani

Kasarilla tuli käytyä useasti paikkakunnan kaarihallilla katsomassa keikkoja. Siihen aikaan bändeillä ei ollut hirvittävästi vaihtoehtoja missä esiintyä, koska varsinaisia klubeja ei ollut. Niinpä meidänkin pienellä kylällä kävi sellaisia nimiä kuin Eput, Juice, Popeda, Dingo, Yö, Zero Nine jne.

Olimme siis, jälleen kerran, kavereiden kanssa katsomassa kotimaista huippuyhtyettä. Keikka meni suoraan nuoren teinipojan sydämeen ja olin haltioissani. Vähän jälkeen keikan huomasimme, että kyseinen bändi oli siirtynyt limubaarin puolelle juomaan kahvia ja turisemaan. Lähestyin bändin laulajaa esityksen innoittamana ja pyysin nimmaria. Keskustelu meni jotenkin näin:

- Hei! Anna nimmari.
- Mene pois.
- Anna nimmari.
- En anna. Mene nyt pois.
- Antaisit nimmarin.

Sitkeys palkittiin ja viimein vokalisti kirjoitti nimmarin kämmenselkääni. Kiittelin vuolaasti, mutta kaveri käänsi minulle vain tympääntyneenä selkänsä ja jatkoi keskustelua pöytäseurueen kanssa.

Aamulla heräilin omassa huoneessani hieman huonovointisena. Muistin kuitenkin edellisen illan keikan ja vilkaisin ylpeänä kättäni. Siinä se nimmari seisoi... Ja vasta silloin huomasin, mitä laulaja oli oikeasti kirjoittanut. Kädessä luki epäselvällä käsialalla: Haista Paska.