Lupauksia

Juttupajatso tyhjeni aika totaalisesti joulukalenteria väsätessä. Nyt odotellaan sitten vuoden vaihtumista ja uusia tuulia. Tässä lupaukset tulevalle vuodelle 2017:

-        Lopetan tupakanpolton. Ai niin, minähän en polta. Aloitan tupakanpolton, ja lopetan sitten uudestaan.

-        Teen keväällä takapihalle perunapenkin. Tosin asumme vuokralla kerrostalossa ja takapiha on asfaltoitu. No, tulipahan luvattua.

-        Opiskelen uuden kielen. Ranska voisi olla kiva. Ja miksei espanjakin. Ehkä italia? Tai sitten opettelen vain puhumaan selkeämmin ja lausumaan lauseet ilman muminaa. Tulikohan luvattua liikoja?

-        Lopetan alkoholin käytön. Tai vähennän radikaalisti. Tai koetan yrittää vähentää jos vain voin. Ehkä jätän sen viimeisen ottamatta.

Seriously, painoa pitää pudottaa että jaksaa paremmin. Kartoitin oman ihannepainoni. Sitten laskin, paljonko se vaatii pudottamista: kahdeksankymmentä kiloa. Aikamoinen urakka. Mutta tämän painonpudotuksen jälkeen painaisin saman verran kuin aikoinaan neuvolassa, eli 3,5 kiloa. Jotenkin on semmoinen olo, että elämä oli tuohon aikaan ihanaa, joten syntymäpaino lienee sitten ihannepainoni.

Suunnitelmani painonpudotuksen suhteen on tämä: aion hiihtää, juosta ja patikoida aina kun mahdollista. Tarkoitus on myös kävellä unissani. Tämä vaatii ponnisteluita, koska unissakävelyä harrastin viimeksi teininä. Ruokailussa noudatan normaalia ruokavaliota lisättynä jäätelöllä, sipseillä, irtokarkeilla ja jogurteilla. Luotan ruuan ja laihduttamisen suhteen mottoon: Sillä se lähtee, millä on tullutkin.

Ja jos joku noista lupauksista ei toteudu, niin en edelleenkään menetä yöunia. Älä sinäkään. Yritetään sitten seuraavana vuonna uudestaan.

Hyvää Uutta Vuotta 2017

 

Weired joulukalenteri 24. luukku: Hyvää Joulua!

Tänään tulee pukki. Onko täällä kilttejä aikuisia? Toivottavasti ainakin kerran vuodessa ollaan kiltisti. Parasta tietenkin, jos ollaan kiltisti pitkin vuotta.

Tätä joulukalenteria kirjoittaessa on tullut mieleen paljon muistoja vuosien varrelta. Joulut ovat olleet erilaisia ja muuttaneet ajan mittaa muotoaan. Vietin viimeisen perinteisen joulun vuonna 2003, jonka jälkeen perheemme hajosi. Siinä samalla jouluperinteet menivät uusiksi, eikä vastaavanlaista perhejoulua ole ollut sen koommin. Joskus on ikävä entisajan jouluja, mutta ne elävät enää muistoissa. Täytyy vain sopeutua.

Olen viettänyt joulun armeijassa, sairaalassa, pohjoisessa, kaksistaan pojan kanssa jne. Eron jälkeen kuvittelin, että joulutunnelma tulee joulukoristeista, kuusesta ja muusta jouluun liittyvästä krääsästä. Kesti muutama vuosi ennen kuin oivalsin, ettei se niin mene. Joulutunnelma tulee ihmisten muistamisesta, niin elävien kuin kuolleiden: hautausmaalla sytytetty kynttilä, lasten hymy paketteja avatessa ja äidille annettu jouluhalaus, siinä resepti onnistuneeseen jouluun. 

Pitäkää kiinni jouluperinteistä. Maailma saattaa muuttua nopeasti joten on hyvä, jos elämässä on jotain kiintopisteitä. Muistakaa eläviä ja viekää kynttilöitä pois nukkuneille. Olkaa hyviä toisillenne.

HYVÄÄ JA RAUHALLISTA JOULUA

Weired joulukalenteri 23. luukku: Jokainen ihminen on laulun arvoinen

Tässä joulukuun aikana on tullut todistettua kahta hieman erilaista jäähyväiskeikkaa. 3.12 vietettiin Kuopion jäähallissa, ”Niiralan montussa”, #44 iltaa. Kimmo Timosen pitkä ura sai kasvattajaseuralta kunnianosoituksen, kun Kalpa nosti Timosen paidan hallin kattoon. Näin numero 44 jäädytettiin kiitoksena Timosen komeasta kiekkourasta.

Kimmo Timosen #44 -juhlajoukkueessa pelasi mm. Jari Kurri

Kime #44 odottaa lapa jäässä syöttöä

Paidanjäädytys

 

17.12 oli toiset jäähyväiset, kun punkbändi Pertti Kurikan nimipäivät heitti viimeisen Kuopion keikan Henry’s Pubissa. Neljän kehitysvammaisen perustama yhtye ponnisti yleisön tietoisuuteen Kovasikajuttu –dokumentissa ja uran huippuhetkiin kuului pääsy vuoden 2015 Euroviisuihin Suomen edustajana. Kavereiden totaalisesta asenteesta kertoo se, että Pertti Kurikka ilmoitti jo vuosi sitten laittavansa pillit pussiin kun täyttää 60 vuotta. Synttärit ovat joulukuussa ja jäähyväiskiertue huipentuu 26.12 Helsingin On the Rocksiin.

Menemättä sen tarkemmin noihin tapahtumiin tuli vain mieleen, että erilaisten urheilu- ja taiteilijaurien juhlistaminen on varmasti upea kokemus itse juhlakalulle. Saman kokemuksen soisi jokaiselle ainakin kerran elämässä. Että läheiset, sukulaiset ja työtoverit kiittävät ja osoittavat avoimesti kunnioitustaan uutta elämäntilannetta kohti suunnistavalle. Mielellään vielä silloin, kun juhlittava on elossa. Siinä olisi lahja mitä muistella kiikkustuolissa eläkepäivinä.

Weired joulukalenteri 22. luukku: Työn iloa

Joulukalenteri lähenee loppuaan ja pitää tunnustaa, että on tässä ollut tekemistä. Nostan hattua kaikille niille, jotka bloggaavat työkseen. Tämä on täysipäiväistä hommaa.

Tämä viikko on joululomaa, joten päivätyö ei pääse haittaamaan kirjoittamista. Tosin joululomaan liittyy tietysti kaikkea muutakin: sukulaisten luona vierailua, lahjojen ostoa, jouluruokien suunnittelua, paketointia, ajamista sinne sun tänne. Yhtä kaikki joulu on hienoa aikaa, kunhan ei ota stressiä ja paineita. Helpommin sanottu kuin tehty, tiedän.

Joulun jälkeen pitää taas palata sorvin ääreen. Olen laskenut työuran kestoa eläkevuosiin jo pitkään. Nuo eläkevuodet vain karkaavat kauemmas ja kauemmas, kiitos valtiovallan. Jaksanko vielä näitä hommia 68-vuotiaana? Saanko olla töissä 68-vuotiaaksi? Aika näyttää.

Jos joskus lotto suo tai työnantaja päättää (potkia pihalle), voisin ryhtyä kokopäiväbloggaajaksi ja panostaa vakavasti sisältöön ja ulkoasuun. Nyt mennään tällä karvahattumallilla ja suolletaan vaihtelevan tasoista tuubaa satunnaisten lukijoiden iloksi/harmiksi. Kiitos teille, jotka olette jaksaneet pysyä mukana ja kommentoida tuotoksia aika ajoin. Se on tämän homman suola.

Kuopukseni soitti ja kertoi ladanneensa youtubeen pätkän työpäivästään otsikolla ”Joy of work”. Sai kyllä tämän bloggaajan hymyilemään. Isän poika.

Weired joulukalenteri 21. luukku: Tiernapoikien YT-kuvaelma

Kymmenisen vuotta sitten pidetyissä firman pikkujouluissa oli vähän erilainen tunnelma. Pääkallopaikalta Helsingistä tuli pari viikkoa aikaisemmin tieto, että firmassa alkaa YT-neuvottelut ja porukkaa pistetään pihalle. Uutinen ei ollut omiaan nostattamaan juhlamieltä.

Pikkujoulut sujuivat normaalia latua: Vuokratilat, pitopalvelun ruuat ja juomat firman piikkiin. Yhtenä ohjelmanumerona oli työporukan jakaminen pienryhmiin, joille annettiin tehtäväksi improvisoida joulukuvaelma. Meidän ryhmä päätti esittää Tiernapojat pienellä twistillä.

Meidän Tiernapojat –esityksessä tuli pääjohtajalta käsky, että kaikki miespuoliset työntekijät tuli irtisanoa ja heittää virtaan. Kun pääjohtaja (Herodes) saapuu työpaikallemme, luottamusmies (Murjaanien kuningas) joutuu sanaharkkaan hänen kanssaan. Esitys meni osapuilleen näin:

Pääjohtaja: (Kävelee edestakaisin työsuojeluasiamiehen ja luottamusmiehen välistä avaten miekallaan ristikkäin olevien miekkojen kärjet ja laulaa):

Pääjohtaja se ajoi mersullaan

siihen asti kun hän tuli Savon mualle

Pääjohtaja olen minä!

Pääluottamusmies: (Kääntyy johtajaan päin ja sanoo):

Jaa, minä tykkään , että sinä olet yksi styränki.

Pääjohtaja:  

Jaa, minä en ole styränki, vaan pääjohtaja, joka kannan minun kultaista salkkua minun esi-isäin jälkeen. Hoo, miksi olet vielä töissä?

Pääluottamusmies:

Hoo, jos minä olen töissä, olen minä kaikilta tunnettu.

Hoo, jos minä olen töissä, olen minä hyviltä kaivattu.

Yksi duurari ja luottamusmies murjiaanien firmassa.

Jne. En tiedä, kantautuiko joulukuvaelmasta tietoa johtoportaaseen. Tuskin. Kuukausi joulun jälkeen kävimme yksitellen oman esimiehen kanssa keskustelut ja niinhän siinä kävi, että kenkää tuli että pätkähti. Mutta pikkujouluista jäi hyvät muistot.

 Kuvat: Pixabay

Weired joulukalenteri 20. luukku: Härskiä joulua!

Tuli vain mieleen että pitää olla varovainen näin joulun aikaan, mitä suustaan päästää. Sanat muuttavat merkitystään ja niitä väännellään ja käännellään ihan omituisiin yhteyksiin. Yksinkertainen esimerkki: Pipari.

Meikäläisen nuoruudessa piparilla ei ollut mitään kaksoismerkityksiä. Naapuri pystyi pyytämään kaverin vaimolta piparia ilman, että syntyi kolmiodraama. Naisluokanvalvoja saattoi joulun kunniaksi tarjota luokan pojille piparia, eikä siinä ollut mitään kummallista. Nykyään tuo on lastensuojelutapaus. Pipari ei ole enää pipari. 

Miksi tuota joululeivonnasta pitäisi kutsua? Joulukeksi? Ei joulukeksi, sekin vääntyy väärin kuultuna jouluseksiksi. Sanotaan sitten kuivankömpelösti piparkakku. Paremman puutteessa.

Ei tämä mikään uusi ongelma ole. Kyllä sanat ovat muuttaneet merkitystään aikaisemminkin. Ala-asteella minulla oli äidinkielenopettajana rouva, joka oli syntynyt 1920-luvulla. Arvokas vanha leidi siis. Pidin ainekirjoituksesta ja aika usein opettaja luki aineeni ääneen luokalle. Paitsi kerran. Sillä kertaa hän antoi palautteen minulle henk.koht.

En muista enää aihetta, mutta kirjoitin aineessani jostain tapahtumasta, josta oli syntynyt melkoinen hässäkkä. Opettaja piti minulle puhuttelun ja totesi, ettei halua enää koskaan kuulla tai nähdä kirjoitettuna hässäkkä-sanaa. Miksi? Koska minun nuoruudessani se tarkoitti naisen sukupuolielintä. Hässäkkä oli 1920-luvun pipari!

Kuvat: Pixabay 

Weired joulukalenteri 19. luukku: Kuuma lahjavinkki

Mitä antaa lahjaksi ihmiselle, jolla on jo kaikkea? Ikuisuuskysymys, johon törmää joka joulu. Onneksi aikuisille ei ole pakko ostaa mitään, jos niin sovitaan. Mutta jos ei sovita, niin mikä avuksi?

Muistan kuulleeni lemmikkikivistä joskus 80-luvulla ja nyt tuo muisto kumpusi jostain mielen syövereistä. Ei muuta kuin googlettamaan. Ja kyllä, erilaisia kiviä todellakin kaupattiin ihmisille helppoina lemmikkeinä. Kiveä ei tarvitse syöttää, juottaa, ulkoiluttaa tai hoitaa mitenkään. Kivi ei vaadi mitään eikä kuole koskaan. Kuulostaa täydelliselle lemmikille.

Alun perin lemmikkikiven keksi yhdysvaltalainen Gary Dahl vuonna 1975. Lemmikkikivi tuli postitse laatikkoon pakattuna ja laatikossa oli jopa ilmareiät. Lyhyen villityksen aikana neljän dollarin kiviä myytiin niin, että Dahlista tuli miljonääri. Tämä on näitä Only in America –tarinoita.

Mutta ei Pet Rockin taru loppunut tuohon. Nyt niitä myydään verkkokaupassa. Aivan totta! www.petrock.com mainostaa lemmikkikiviä hintaan only 19,95 $. Tähän ostokseen kiteytyy kirjaimellisesti sanonta: ei se ole hullu joka pyytää, vaan se joka maksaa. Jos siis tuskailet lahjastressin alla, tässä yksi vinkki: Hae lähimmältä soramontulta kivi, pakkaa se siistiin pahvilaatikkoon ja laita mukaan hauska jouluntoivotusviesti. Eikä maksa mitään.

Weired joulukalenteri 18. luukku: Sairaalajoulu

Joulut ovat aina ikimuistoisia, mutta minulle yksi joulu on ikimuistoisempi kuin toiset. Viikkoa ennen jouluaattoa vatsani kipeytyi. Tämä ei ollut mitään uutta, vaan olin samanlaisen kivun takia käynyt terveyskeskuksessa noin kerran vuodessa tätä ennen. Ja aina tulin maitojunalla takaisin, kun kivut lakkasivat.

Sillä kertaa en mennyt lääkärille. Purin perjantai-illan hammasta ja ajattelin, että kyllä se tästä. Lauantaina kipu jatkui ja iltapäivällä äityi niin kovaksi, että piti viimein pyytää kaveri viemään minut autolla päivystykseen. Päivystyksessä en enää pysynyt jaloillani, vaan makasin odotushuoneen sängyllä ja kärsin. Radiosta kuului Juice Leskisen Syksyn Sävel: "En ilosta itse, en surusta itke, jos itken, itken muuten vaan..." Minä en itkenyt ilosta enkä surusta vaan kivusta.

Siinä odotellessa kipu taas kerran lakkasi ja oloni parani hetkessä. Ajattelin, että taas näin. Takaisin kotiin. Lääkäri tuli paikalle, kyseli vointiani ja paineli vatsaa. Sitten hän totesi, että minut pitää välittömästi viedä leikkaussaliin. Umpisuoleni on puhjennut. Ihmettelin tätä diagnoosia, koska en tuntenut enää itseäni kipeäksi, mutta minkäs auttoi. Vaatteet pois, leikkausvaatteet päälle ja lavetilla operaatioon. Nukutuslääkäri neuvoi, että voin laskea sadasta alaspäin kun hän antaa minulle ainetta. Ajattelin, että nyt pitää pitää silmät auki, etteivät leikkaa minua hereillä ja aloitin samalla laskemisen. Pääsin yhdeksäänkymmeneenkahdeksaan kun tajuntani musteni.

Heräsin heräämössä ja olin aivan tokkurassa. Minun piti vielä kysyä pari kertaa paikalle tulleelta hoitajalta, että oliko minut tosiaan leikattu. Kyllä, se oli umpisuolentulehdus. Umpparin puhkeaminen oli aiheuttanut vatsakalvontulehduksen, joten joudun viettämään viisi päivää sairaalan vuodeosastolla. Niihin päiviin kuuluivat myös jouluaatto ja joulupäivä.

Jouluaattona kaikki kynnellekykenevät potilaat päästettiin kotiin, joten jäin yksin kuuden hengen huoneeseen. Perheeni kävi päivällä toivottelemassa hyvää joulua ja jätti minut sitten toipumaan. Huoneessa oli onneksi telkkari ja sain katsoa kaikki mahdolliset aaton ohjelmat. Illalla oli vuorossa Tanssii susien kanssa -leffan tv-ensi-ilta.

Juuri kun leffa alkoi, huoneeseeni tuotiin laitapuolenkulkijan näköinen, vanhempi mies, jolle oli suoritettu vatsahuuhtelu. Kaveri sai paikan minua vastapäätä. Yritin siinä sitten keskittyä Kevin Costnerin seikkailuihin samaan aikaan, kun taustalla kuului satunnaisia yökkäyksen ääniä. Viimein seuralaiseni vatsa vaikutti rauhoittuvan ja hän kääntyi voipuneena selälleen. Yrjösanko oli tunnelmallisesti sängyn vieressä. Ennen kuin mies vaipui uneen, hän havahtui siihen, että ei ollut huoneessa yksin. Hän nosti hieman päätään, kurkkasi minuun päin ja toivotti möreällä, elämän karheuttamalla äänellä: "Hyvää joulua". Toivottelin samaa hänelle.

Kuvat: Pixabay

Tämä postaus on julkaistu aikaisemmin nimellä: Puukon alla joulun alla

Weired joulukalenteri 17. luukku: Valkea joulu

Tänä vuonna näyttää siltä, että saadaan valkea joulu. Mikäs sen parempaa. Viime jouluna maa oli vihreänä. Ei näin. Kyllä jouluna pitää olla lunta ja pakkasta ja kulkusia ja poroja ja tonttuja ja lunta ja pakkasta.

Tässä vielä muistoja viime joulusta, kun Kallavesi liplatti ja ruoho vihersi…

Onhan tämä vähän kornin näköinen. Aivan kuin mainoskyltti olisi unohtunut kevääksi puistoon. Tosi asiassa kuvauspäivänä oli vain kaksi päivää jouluun 2015

Kuopiolahden jääkiekkokaukalo ehdittiin jäädyttää, ennen kuin lämpöaalto tuli teki työn turhaksi.

Kallavesi näytti tältä 22.12.2015. Tekisi melkein mieli uimaan.

Matalalla paistava aurinko loi makeita efektejä valokuviin.

Pieniä lumilämpäreitä siellä täällä.

Joulusorsa

Weired joulukalenteri 16. luukku: Joulukirkkopinnaajat

Kouluaikaan kuului joulukirkossa käynti. Sen turhauttavampaa touhua ei teini-ikäiselle voi keksiä. Niinpä lukion ensimmäisellä luokalla sain kaverin kanssa kuningasidean pinnata joulukirkosta. Se oli yllättävän helppoa.

Lukiorakennus sijaitsi lähellä kirkkoa, joten kävelymatka oli lyhyt. Minä ja kaveri jättäydyimme oppilasryppään häntäpäähän ja kun tulimme kirkolle, livistimme vaivihkaa toiseen suuntaan ja menimme kotiin. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Tai niin me luulimme.

Seuraavana koulupäivänä meidät käskettiin rehtorin kansliaan. Arvasihan sen heti, että käry oli käynyt. Lukion rehtori oli tullut kirkolle hieman myöhemmin ja nähnyt meidän karkaamisen verekseltään. Kaikenlaiset selittelyt olivat siis turhaa. Seisoimme rehtorin kansliassa päät painuksissa ja myönsimme noloina rikoksen.

Se, mitä naisrehtorimme sanoi, on palanut verkko…. tärykalvolleni ikuisiksi ajoiksi. Hän oli tempauksesta todella loukkaantunut ja ärähti puhuttelun lopuksi (suora lainaus): Jos minä vielä kerrankin saan teidät kiinni tällaisesta tempusta, hirtän teidät munista!

Se oli hätkähdyttävän julma uhkaus rehtorin suusta. Voitte uskoa, että tämän jälkeen me kuljimme kouluajan kaidalla tiellä. Ja kävimme muun luokan kanssa kiltisti joulukirkossa.

Kuvat: Pixabay

Weired joulukalenteri 15. luukku: Patakakkonen

Sata vuotta sitten maailma oli mustavalkoinen ja ihmiset vilistivät kaduilla kuin Valentin Kononen parhaina päivinä. Katso vaikka Charlie Chaplin –leffoja. Minun lapsuudessa vauhti hidastui ja värit ilmestyivät elämään. Tosin telkkarissa maailma oli vielä osittain mustavalkoinen. Mutta kaikenlainen vilistäminen oli poissa ja asioita tehtiin tarkkaan harkiten, verkkaiseen tahtiin. Kaikilla oli töitä, koska saman työn tekemiseen tarvittiin monta duunaria. Toisin kuin tänään, kun yksi työntekijä tekee kolmen työt. 

Jostain tuli mieleen kaikkien kokkiohjelmien isoisä, 70-luvulla aloittanut Patakakkonen. Siinä kokit Veijo Vanamo ja Jaakko Kolmonen valmistivat ruokaa reaaliajassa ilman turhaa hoppuilua. Jokainen työvaihe näytettiin huolellisesti ja ruokaohjeet näkyivät kuvaruudussa. Masterchef –kisan tuomareilla olisi palanut hihat herrojen hitauden vuoksi.

Patakakkosessa on jotain äärimmäisen hellyttävää ja viatonta. Ei kilpailuhenkeä, kiirettä, draamaa eikä pudotustaistelua. Vain kaksi kokkia, jotka heittävät levollista läppää ruuanlaiton lomassa. Liian hidasta nykynuorisolle, tiedän. Allekirjoittaneelle nämä videoklipit ovat semmoinen nostalgiatrippi, että niitä katsoo hymy huulilla. 

Mutta on sitä 70-luvullakin ollut omat huolenaiheensa. Jouluisen Kalja ja lipeäkala -jakson alussa kokkikaksikko saapuu piilopirtille ja Vanamo huokaisee helpottuneena: ”Sinne jäi neonvalot ja stressikiireet ja liikennevalot…”

Weired joulukalenteri 14. luukku: Snow show

Olenko väärässä, vai leikkivätkö lapset nykyään vähemmän ulkona? Onko nykyään vähemmän lunta kuin ennen? Tällä hetkellä ei tunnu siltä. Aamulla turputti taas muutama sentti lisää, joten maisema on kuin ennen vanhaan. Piristävä tauko ilmastonmuutokseen.

70-luvulla leikittiin lumella joka päivä. Parinkymmenen asteen paukkupakkasissa laitettiin hokkarit jalkaan ja lähdettiin pelaamaan jääkiekkoa. Pulkkamäet olivat kovassa käytössä ja pieniä hyppyrimäkiä valmistui joka niemeen ja notkoon. Lumilinnoja rakennettiin pitkin talvea ja kinokset kaivettiin täyteen tunneleita. 

Osa leikeistä oli myös vaarallisia. Kun koulun pihalle ilmestyi lumilinko, se veti välitunnilla olevia oppilaita puoleensa kuin magneetti. Juoksimme lingon perässä minkä kerkesimme sokkona pöllyävästä lumesta. Opettajat huomasivat meidän touhut ja kielsivät lingon perässä juoksemisen, ennen kuin mitään pahempaa ehti sattua.

Kavereiden kanssa tehtiin myös muita arveluttavia temppuja. Yksi oli lumiseen maantieojaan piiloutuminen. Kun lumiaura ajoi ohi, sen heittämä lumimassa peitti meidät alleen. Eipä käynyt mielessä, että aura olisi saattanut heittää lumen seassa isompia kivenjärkäleitä ja tehdä todella pahaa jälkeä.

Eräs reikäpää idea oli lähellä johtaa oikeaan onnettomuuteen. Meidän lähellä on silta, jonka ali kulki Jyväskylän ja Kuopion välinen maantie. Koulupäivän jälkeen menin kavereiden kanssa sillalle ja pudottelimme lumipalloja alhaalla ajavien autojen päälle. Aluksi ei tullut osumia, koska satasta ajavat autot vilahtivat nopeasti ohi. Sitten joku meistä kekkasi ottaa ennakkoa. Lumipallo lähetettiin alas jo hyvissä ajoin, ennen kuin auto oli kohdalla. 

Kuva: Pixabay

Ei mennyt kauaa, kun kaverini sai napakympin. Lumipallo läsähti keskelle Ladan tuulilasia. Onni onnettomuudessa, että lumi oli pehmeää ja levisi tuulilasille hajottamatta sitä. Auto jarrutti välittömästi, pysähtyi sillan jälkeen tienposkeen ja ulos astui vihainen isäntä. Silloin meitä vietiin. Juoksi koko matkan sillalta kotiin, riisuin ulkovaatteet, ryntäsin yläkertaan omaan huoneeseen ja suljin oven perässä. En mennyt loppupäivänä ulos, enkä enää koskaan heitellyt autoja lumipalloilla.

Kuva: Pixabay

Weired joulukalenteri 13. luukku: Joululaulut TOP 10

Makuasioista viis, tässä on meikäläisen joululaulut TOP 10. Muutama kappale on säilynyt listalla iät ja ajat. Järjestys muuttuu aikojen myötä, mutta ykkönen on ja pysyy aina.

10: Dean Martin – Let it snow!

Legendaarinen jouluralli jo vuodesta 1959. Jotain perin perinteistä tässä biisissä on. Ehkä se johtuu siitä, että Dean Martin laulaa luikatti Let it snown jo ennen meikäläisen syntymää. Dean on siis hoputtanut lunta satamaan läpi elämäni.

9. Wham – Last Christmas

Tämä vie aina takaisin 80-luvun jouluihin: imelää kulkusten kilinää mutta ah, niin jouluista. Musiikkivideot olivat vielä nuori ja tuore juttu ja sen huomaa myös Whamin biisistä. Jotenkin 80-luvun musiikkivideot ovat kaikessa kömpelyydessään kuitenkin parempia kuin nämä uudet. Se on sitä nostalgiaa.

8. Slade – Merry Xmas Everybody

Sladelle ojennan ultimate rock’n’roll ränttätänttä –joulubiisin tittelin. Tästä tulee hyvä mieli, ei voi mitään. Ja kulkuset tietenkin kuuluvat kuvioon.

7. Hanoi Rocks – Dead by Xmas

”Hieman” erilainen joululaulu Suomen kaikkien aikojen rockbändiltä. Aika harvoin tämän sesongin kappaleissa lauletaan kenenkään muun kuin Jessen kuolemasta:

I’ll be dead by X-mas no anyway

Tell me will You remember me that day

When You’ve found a new one who’s better than I ever was

6. Band Aid – Do They Know its Christmas

Vuoden 1984 hyväntekeväisyyssingle kokosi kaikki aikansa tähdet samalle levylle: Bono, Phil Collins, Bob Geldof, Simon Le Bon, Boy George, George Michael, Sting, Midge Ure, Paul Young jne jne. Onhan tämä vähän jouluisen korni maailmanparannusveisu, mutta yllättävän hyvin se on kestänyt aikaa. Ainakin meikäläisen korvissa.

5. Sika – Juice Leskinen

Juice uudisti joululauluperinteen heittämällä kehiin tarttuvan, vitsiksi tarkoitetun kappaleen, joka on jäänyt elämään. Juicen joulu on hikistä joulustressiä, kinkun paistamista ja ylensyöntiä. Itse asiassa Juice riisuu myytit ja laulaa oikeasta joulusta. 

4. Hassisen Kone – On jouluyö, Nyt laulaa saa

Myös Hassisen Kone muokkasi joululaulun uuteen uskoon. Musiikillisesti On jouluyö on perinteistäkin perinteisempää, mutta lyriikka on viiltävästi tätä päivää:

Kuusen kauniit kynttiläiset hiljaa lepattaa
Jeesus-lapsen kasvot luo kuulasta valoaan
Ja tykit sylkee kuolemaa ja tuoksu napalmin
Kun joululapsen nimeen kaikuu käsky majurin
On jouluyö ja nyt laulaa saa

3. Vesa-Matti Loiri – Näin sydämeeni joulun teen

Koska olen ateisti, minulle eivät virret oikein kolahda. Loirin tulkinta on loistava ja ehkä lähinnä virttä meikäläisen makuun. Tätä ei kuunnella supermarketin vilinässä vaan lasten koulun joulujuhlassa tai aattona radioista. Näin sydämeeni joulun teen vie jonnekin, mitä ei voi sanoin kuvailla. Siinä on joulun taikaa.

2. Antti Tuisku – Rukous

Olimme Antti Tuiskun joulukonsertissa Kuopion Alavan kirkossa vuonna 2012. Hieno kokemus. Konsertin yllättävintä antia oli tämä alun perin Maj Karman kappale Rukous. Upea sovitus muuttui Antin tulkitsemana riipiväksi joululauluksi, joka nosti palan kurkkuun. Osataan sitä 2000-luvullakin.

1. John Lennon – Happy Xmas (War is over)

Aina on yksi ylitse muiden. Tätä joululaulua ei meikäläisen listalla tule kukaan ohittamaan. John Lennon murhattiin 8. joulukuuta 1980 ja varmasti moni hieno laulu meni hänen mukanaan hautaan. Only The Good Die Young. R.I.P. Lennon.

Weired joulukalenteri 12. luukku: Käypä tänne emme pelkää

Minun lapsuudessa joulupukki oli pelottava asia. Omituinen ukko, joka kävi kerran vuodessa kylässä ja näytti siltä, kuin olisi paennut jostain pakkohoitolaitoksesta. Jännitystä ei lieventänyt yhteen se, että joulupukin kerrottiin tuovan tuhmille lapsille risuja. Kyllä oltiin pelko perseessä aattoiltana.

kuva: naamiaisasu.fi

Pukkimyytti murtui kouluiässä, mutta koska veli on viisi vuotta nuorempi, joulupukki kävi vielä monena jouluna tuomassa lahjoja. Välillä pukki muistutti erehdyttävästi isältä, välillä en saanut selvää kuka rooliin oli palkattu. Yhtä kaikki, pieni jännitys säilyi vaikka tiesi, että maskin takana on tuttu henkilö.

kuva: punanaamio.fi

Omien lasten kanssa pääsin viimein naamarin toiselle puolelle. Näin omin silmin, miten jälkikasvu vakavoitui möreä-äänisen kuminaamariukon edessä ja lauloi kiltisti joululauluja. Joulupukkina oleminen on aivan mahtavaa, voin suositella kaikille. Edellisestä pukkikeikasta alkaa olla vuosia, mutta ehkä vielä joskus…

Joulupukki vuosimallia 2004

Weired joulukalenteri 11. luukku: Saara Aallon joulukonsertti

 Saara Aallon X-factor -kisan kunniaksi julkaisen joulukalenterissa uusintana postauksen Saaran joulukonsertista 12.11.2014. Tämä löytyy aikaisemmin nimellä Outoa ruokaa, parempaa musiikkia:

Reilu kuukausi jouluun. Missä lumi, missä ikkunoiden alla kurkkivat tontut, missä joulufiilis? Markettien joulumusa ei vielä oikein sytytä. Lahjoja pitäisi ostaa ja joulusiivous väijyy nurkan takana. Helvetinmoista stressiä yhden juhlapyhän takia. Asennevamma takaraivossa.

Hyvä ruoka, parempi mieli. Tätä mottoa noudattaen mietimme eilen, missä käydään lomapäivänä lounaalla. Kuopio on nykyään pullollaan vaihtoehtoja: On nepalilaista, intialaista, thaimaalaista, kiinalaista, espanjalaista, italialaista, kreikkalaista, meksikolaista ja amerikkalaista ravintolaa. Päädyimme Ravintola Haraldiin, jossa on viikinkiteema. Listalla oli liha- ja kalavaihtoehto. Aurajuustolohi kuulosti hyvälle ja hinta oli lounariystävällinen 9,70 €. Paha virhe. Metsäsienikeitto oli herkullista mutta itse pääruoka hieman epämääräinen. Annoksessa oli selkeästi käytetty liikaa maailman yleisintä maustetta, Ouvoa. Kastike maistui niin ouvolta. Mutta en moiti ravintolaa tässä tämän enempää koska tiedän, että Haraldista saa myös hyvää ruokaa. Lohi ei vain tällä kertaa uponnut eikä uinut makuhermoihin

Illalla oli kulttuurin vuoro. Asumme vuokralla ja tänä vuonna VVO muisti asukkaitaan ilmaisella joulukonsertilla. Musiikkikeskuksessa esiintyi Saara Aalto. Artisti oli meille tuttu Voice of Finlandista muutaman vuoden takaa. Taisi päästä Michael Monroen tiimissä aina finaaliin asti. 

Tämän rokkarin odotukset ylittyivät kirkkaasti. Aalto veti tunnin mittaisen keikan pianistin säestyksellä ja perusjoululaulujen sekaan oli ripoteltu myös ei –joululauluja kuten Somewhere over the Rainbow ja Kate Bushin Wuthering Heights. Tuo Kate Bush –veto oli kyllä illan kohokohta. Saaralla on uskomattoman upea ääniala ja tulkinta nosti ihon kananlihalle. Versio ei hävinnyt yhtään alkuperäiselle, päinvastoin. 

Jopa Varpunen jouluaamuna kuulosti hyvälle Saaran laulamana. Se on meikäläisen sanomana aika paljon. Jouduin nimittäin ala-asteen viidennellä luokalla laulamaan tuon veisun koulun joulujuhlassa. Kärsin tuohon aikaan tolkuttoman kovasta esiintymispelosta ja sitä lievensi vain hitusen se, ettei minun tarvinnut laulaa yksin. Esiintyminen joulujuhlassa oli niin vastenmielinen kokemus, että inhosin kyseistä laulua pitkälle aikuisikään asti. En inhoa enää. Keikan aikana heräsi joulufiilis, eli esitys täytti tarkoituksensa. Nyt ei muuta, kun joulupukkia odottamaan.

Weired joulukalenteri 10. luukku: Armeijan joulu

Kerrotaan nyt sitten yksi joulutarina, joka ei välttämättä ole niin jouluinen. Tarinaan liittyy uhkapeliä, alkoholia ja palvelusrikkomus. Ei heikkohermoisille.

 1986 joulu oli meikäläiselle once in a lifetime kokemus. Vietin sen Karkialammen varuskunnassa. Kasarilla lomien pitäminen armeijassa oli nihkeää. Joulukuussa oli kaksi vaihtoehtoa: olit lomalla joko jouluna tai uutena vuotena. Kolmas vaihtoehto oli, että et päässyt lomille ollenkaan. Meikäläisen arpaonni osui uuteen vuoteen, joten joulu meni kineksessä (= ”kiinni” varuskunnassa).

Mitä jouluna tehdään armeijassa? Muistot ovat jo vähän hämäriä, mutta muistaakseni armeijan jouluun kuului jouluruoka, jouluhartaus, joku pönöttävä puhe ja loppu aatto vapaata. Siinä sitten kulutettiin aikaa sotkussa munkkia mussuttamassa ja illalla kasarmilla.

Tiesimme joulun kineksestä jo hyvissä ajoin, joten varauduimme käkkimiseen (=tylsään ajan tappamiseen). Sovimme kavereiden kanssa, että salakuljetamme kasarmille piilopullot ja pidämme aattona hauskaa. Minä toin pullon Alkon rommiviinaa. Maku ja prosentit olivat optimaalisessa suhteessa.

Puimme smurffipuvut (= armeijan sininen verkkariasu) ja aloimme pelaamaan korttia. Peliksi valittiin pokeri. Mutta ei mikä tahansa pokeri, vaan vesipokeri. Peli pelattiin normaalin pokerin säännöillä ja kierroksen hävinnyt joutui juomaan lasillisen vettä. Koska mulla on äärettömän huono tuuri uhkapeleissä, jouduin juomaan vesilasin jos toisenkin.

Kesken pelin kompanjan päivystäjä ryntäsi tupaan ja ilmoitti, että PU (=päivystävä upseeri) tulee tarkistamaan kompanjan. Käytävälle viiden minuutin päästä riviin järjesty, asu vapaa. Laitoimme pullot piiloon ja hipsimme verkkareissa kasarmin käytävälle. Teimme kaksi riviä ja meikäläinen joutui tietenkin eturiviin. PU saapui, seisoimme asennossa ja tarkastus alkoi.

Päässä humisi ja surisi. Onnekseni jouduin aikaisemmin pelin aikana juomaan pari litraa vettä. Muuten olisi käynyt ohraisesti. Tupatarkastuksen jälkeen päivystävä upseeri tuli käytävälle ja mulkoili ”joulun tuoksuista” komppaniaa. Hän oli sen verran ikämies, että tiesi tasan tarkkaan, missä mentiin. Mutta nyt oli joulu ja kaikilla hyvä tahto, joten PU antoi armon käydä oikeudesta, toivotti hyvää joulua ja poistui paikalta. Kun vaara oli ohi, kaikilla oli kiire vessaan.

Weired joulukalenteri 9. luukku: Entisajan rekiretki

Menneiden aikojen muisteluihin kuuluu vertailu. Vanhat pierut valittavat nuorisolle, miten kaikki oli ennen paljon paremmin. Nuorison näkövinkkelistä väite on omituinen, koska ennen ”ei ollut mitään”. Ei ollut somea, kännyköitä, lumilautoja jne. Lääkkeeksi sukupolvien välisen kuilun kaventamiseen neuvon, että kokeilkaa puolin ja toisin niitä vanhoja ja uusia juttuja. Saatatte yllättyä.

Minun nuoruudessa ei enää liikuttu hevosilla. Ei, meillä oli auto. Äiti tykkäsi muistella lapsuutensa jouluja ja rekiajeluja kirkolle. Tarina ei aiheuttanut erityisemmin väristyksiä nuoressa pojassa, kunnes pääsin itse kokeilemaan. Ja voin vakuuttaa, että rekiretkestä tuli yksi siistein lapsuudenmuisto.

Äidin lapsuudessa reellä mentiin joulukirkkoon. Meidän perhe ei ole erityisen uskonnollinen, joten joulukirkkoreissu jäi kokematta. Sen sijaan saimme rekikyytiä järven jäällä. Muistan, miten jäällä oli paksu lumipeitto ja hevosen henki höyrysi. Nousimme äidin ja veljen kanssa rekeen ja saimme päällemme jonkun taljan lämmikkeeksi. Ei ollut karhuntalja, niin kuin laulussa kerrotaan. Sitten lähdettiin matkaan.

Siinä on jotain maagista, kun iso eläin vetää raskasta rekeä umpihangessa melkoisella vauhdilla. Lumi pöllysi ja viima tuntui kasvoilla, mutta talja piti lämpimänä. Sen matkan olisin toivonut kestävän ikuisesti. Kun lyhyt lenkki oli kierretty, reissu oli ohi ja nousimme reestä. Sen koommin en ole päässyt rekiretkelle.

Entisajan rekiretkistä olen kateellinen äidille. Jos ei ajatella sitä toista puolta, eli hevosen hoitoa, syöttämistä, hoitamista, lannanluontia jne.

Kuvat: Pixabay 

 

Weired joulukalenteri 8. luukku: Koivu ja tähti

Ala-asteella pahinta oli esiintyminen. Kaikenlaiset koulunäytelmät, joulukuorot, kirjaesitelmät jne. oli yhtä painajaista. Kärsin niin ankarasta esiintymispelosta, että se lamaannutti meikäläisen täysin. Naama punoitti, ääni värisi, kädet tärisivät ja hiki virtasi. En edelleenkään ymmärrä miksi minun, tai kenenkään muunkaan kohtalotoverin, täytyi väkipakolla pitää esitelmiä luokan edessä. Jos podet esiintymispelkoa ei helpota pätkääkään, että seisot koululuokan edessä omien luokkatovereiden tarkkaillessa jokaista liikettäsi.

Eräs joulumuisto liittyy esiintymiseen. Olin viidennellä luokalla, kun opettaja määräsi minut lukemaan Sakari Topeliuksen joulusadun Koivu ja Tähti. Minkäs teit. Ei muuta kuin reippaasti luokan eteen ja iso satukirja hyppysiin. Tärinä alkoi välittömästi ja paheni sitä mukaa, kun tarina eteni.

Jossain vaiheessa huomasin lopettaneeni lukemisen. Seisoin luokan edessä kirja kädessä ja tuijotin eteeni. Koivua en nähnyt, mutta tähdet säkenöivät vinhaa silmissä. Opettaja havahtui tilanteeseen, otti kirjan kädestäni ja talutti minut luokan perälle. Rupesin lattialle selälleni, nostin jalat seinälle ja jäin siihen pötköttelemään. Huimaus haihtui hiljalleen samalla, kun opettaja luki sadun loppuun. Kumma kyllä kukaan luokkakaveri ei naljaillut tai kiusannut asiasta. Ilmeisesti kavereilla kävi mielessä, että sama kohtalo olisi voinut osua omalle kohdalle. 

Kuvat: Pixabay

Weired joulukalenteri 7. luukku: Ensimmäinen videopeli

Vaikka nykynuorista 70-luku saattaa tuntua aika takapajuiselta, niin ei silloin vapaa-aika kulunut pelkästään käpylehmillä leikkimiseen. Oli väritelevisio, josta näkyi kaksi kanavaa: YLE Tv1 ja Tv2. Telkkarilähetykset (osa mustavalkoisia) alkoivat arkena klo 18.00 ja loppuivat puolenyön jälkeen maammelauluun. Ja tämä ei ole vitsi.

Radiossa oli yhtä monta kanavaa, eikä rock’n’rollista tietoakaan. Jos halusit kuunnella Juicea ja Hurriganesia, piti ostaa LP-levy tai c-kasetti. Illanvietossa pelattiin lautapelejä: mm. Afrikan tähteä, monopolia, shakkia ja tammea.

Sitten tuli joulu, joka nosti viihde-elektroniikan uudelle tasolle: Sain lahjaksi elämäni ensimmäisen videopelin. Vuosi taisi olla 1977. Carinco oli ns. Pong-konsoli, jolla pystyi pelaamaan squasia, koripalloa, tennistä, ammuntaa, jalkapalloa ja jääkiekkoa. Grafiikka oli yksinkertainen ja pelit periaatteessa sitä samaa, hieman eri variaatiolla:

Tennis

Koripallo

Jääkiekko

Jalkapallo

Squash

Ammunta

Koska scart-johtoa ei tunnettu, peli kytkettiin telkkariin antennijohdolla ja kanava piti etsiä manuaalisesti. Kun kanava viimein löytyi, ei kuvaa meinannut saada teräväksi millään. Ensimmäisenä iltana peli näkyi hienoisen ”lumisateen” takaa. Ei se pelaamista hidastanut.

Muistan, miten jouluaattona hakkasimme sedän kanssa neliskulmaista palloa tuntikausia niin, että vesi vuoti silmistä. Myöhemmin hassuttelin veljen kanssa ajatuksella, että joskus tulevaisuudessa videopeleissä on oikean näköiset kentät ja virtuaalipelaajat. Hervoton idea jolle naurettiin ja tuumattiin: Ei tule koskaan tapahtumaan.